Hedelmäpuut istutetaan valoisaan ja aurinkoiseen paikkaan. Istutusväli valitaan perusrunkotyypin ja kasvuvoimakkuuden mukaan. Yleissääntö: omena, päärynä ja makeakirsikka 5–6 m; luumu ja hapankirsikka 4–5 m; säleikköpuu 2–3 m.
Kasvualustan syvyyden on oltava vähintään 60 cm ja maan ravinteikasta ja vettä läpäisevää. Liian hiekkaista ja savista maata parannetaan sekoittamalla siihen 1/3 lannoitettua turvetta, kuorihaketta, komposti- tai istutusmultaa. Kuiva turve kostutetaan hyvin ennen sen sekoittamista multaan. Jos maa on savista, puu istutetaan kummulle (ks. kuva), millä estetään juurten liiallinen märkyys. Jos samalla paikalla on aikaisemminkin kasvanut hedelmäpuu, koko istutuskuopan multa vaihdetaan uuteen.
Jalostuskohta jätetään maanpinnan yläpuolelle! Jos puu istutetaan nurmikolle, istutuskohta on jätettävä mullokselle vähintään 50 cm:n alueelta (runkoon asti kasvava nurmikko tukehduttaa juuret ja kasvu hidastuu). Tällöin ruohonleikkuu on helpompaa, ja puun juurella voi lisäksi kasvattaa matalia maan peittäviä perennoja. Upota astiataimi vesiämpäriin ja anna liota 10 minuutin ajan. Irrota ruukku varovasti ja aseta puuntaimi kuoppaan. Leikkaa paakun ympärillä mahdollisesti oleva kangas auki ja käännä se alas. Täytä kuoppa puolilleen mullalla ja kastele runsaasti n. 20 litralla vettä. Täytä kuoppa mullalla kokonaan ja tiivistä maa painelemalla niin, että puu seisoo vakaasti suorassa. Kastele uudelleen. Vasta istutetut puut on tuettava. Pystytä kaksi tukikeppiä n. 10 cm:n päähän puun rungosta. Sido puu latvan alta tukikeppiin kiinni esim. tervanauhalla (löytyy metritavarana taimimyymälästä). Älä unohda runkosuojaa – se on halpa keino estää riistavahinkoja!
Kastele kuivalla säällä noin kerran viikossa perusteellisesti, käytä 20–30 litraa vettä. Estä maanpinnan kuivuminen pitämällä se kuohkeana.
Älä koskaan lannoita istutuksen yhteydessä vaan aikaisintaan 2–3 viikon kuluttua. Käytä erikois- tai luonnonlannoitetta. Lannoita kerran varhaiskeväällä ja kerran syksyllä. Syksyllä käytetään typetöntä (N) lannoitetta. Fosfori (P) ja kaliumi (K) edistävät kukintaa ja hedelmänmuodostusta.
Omena- ja päärynäpuu leikataan aikaisin keväällä,luumu- ja kirsikkapuu syksyllä. Tämä sivusto sisältää myös leikkaamisohjeita. Hedelmänmuodostusta voi aikaistaa taivuttamalla oksia varovasti alaspäin.
Jos et tiedä, miten hedelmäpuut pitää leikata, voit tilata palvelun Sundilta. Tiedustele kassalta tai soita numeroon 06-781 3200.
Kytömäentie 66, Pietarsaari
Skutnäsinkatu 5, PIetarsaari
© 2020 Sundin Puutarha Oy